Naistenilta

 

– Aperol Spritz, kiitos.

– Mulle kuiva valkkari.

Klubin tiskin takana alkoi tehokas käsipari välittömästi valmistaa Aperolia.

– Anna nyt se valkkari ensin, tuon tekoon sulla menee vaikka kuinka kauan. Ja mitä sääki aina tilaat noita erikoisjuomia, kun muutenki on aika kortilla tässä ennen lähtöä, Maija motkotti.

– Minä tilaan aina tämän saman, ehämmää ny kesken kautta ala juomia vaihtamaan, joku roti ny sentään, Reija kuittasi.

Baarimikon koulutuksen saanut caddiemaster jatkoi virnistellen Aperolin sekoitusta, eikä välittänyt naisten sanailusta.

Reija sai juomansa ja siirtyi klubin terassille. Siellä sekalainen seurakunta keski-ikäisiä ja sen ylittäneitä naisia täytti tuloskortteihin tietojaan ja koitti sopia illan pelimuotoa.

– Miten ois lippukisa? Sitä ei ole ollut vielä tälle kesää, ladykapteeni Esteri ehdotti.

– Ei sitä, pitäis hakea ne kepit tuolta varastosta ja raapia irti viime vuoden tulosten maalarinteipit, Sanna selosti, ja nyrpisteli naamaansa.

– No mitä sitte? Mää voin kyllä hakea ja repiä. Tai mitä niitä repimään, senku laitetaan uusi päälle, Esteri vastaa.

– Eiku joku parikisa, niitäkään ei ole liikaa ollu. Vaikka greensome, se on nopee pelata, hihkaisi Hilkka.

– Eihän meillä mikään kiire ole, sitä vartenhan tänne on tultu. Ennemmin scramble sitte, sanoi paikalle ehtinyt Maija.

– Kyllä äsken tuolla tiskillä oli kovakin kiire, että vink-vink vaan, Reija reposteli.

Maija nosti lasiaan ja iski silmää.

– Noku aattelin ehtiä tämän 24 senttiä huitasta tässä ennen starttia. Pankaa mut sitte vaikka viimiseen lähtöön.

– Voitaisko me joskus pelata jotain leikkimielistä, vaikka Bingo-Bango-Bongoa, niin että muillakin ois mahdollisuus joskus voittaa, Marja-Terttu tupisi.

– Eikä mitä, tää on kilpailulaji, amalgaamit yhteen! Kristiina kajautti. – Täällähän on tarkoitus oppia uusia kisamuotoja, eikä mitään piirileikkejä.

Esteri keräsi naisten täyttämät kortit kasaan ja päätti, että kisamuoto on lippukisa.

– Ei käytetä keppejä, vaan jokainen merkkaa omaan korttiinsa millä väylällä lyönnit loppuivat ja kuinka pitkä matka lipulle jäi. Eiköhän joka porukkaan riitä joku, kellä on etäisyysmittari, joko kiikari tai kello.

Esteri nosti kortit eteensä viuhkana ja käski vieruskaverinsa napsia nipusta kolme korttia.

– Meitä on tänään kaksitoista, joten pelataan neljässä kolmen porukassa. Jos joku sattuis tulemaan vielä myöhässä, niin viiminen porukka ottaa mukaan, eiks jeh?

– Hei, mikä mun slope on kun tasoitus on kakskytseittemän, Kaisu kysyi hädissään.

– No ku pelataan yhdeksän reikää, niin se on puolet siitä. Eli kolmetoista, Esteri vastasi.

– Muttako eihän se mee tasan, miks kolmetoista, eikä neljätoista?

– No siks kun pelataan etuysi, se on helpompi. Jos pelattais takaysi, niin saisit neljätoista.

– Mistä sen tietää että etuysi on helpompi?

– No siitä, kun kentän vaikein väylä on takasella. Vielä kysymyksiä?

Porukka hiljeni ja Reija nyki kortteja Esterin käpälistä.

– Ekana lähtee Taina, Tiina ja Tuovi. Sitte Reija, Raija ja Kristiina. Toisiks viimisinä Pirkko-Leena, Marja-Terttu ja Hilkka. Ja vimppatimpat Esteri, Maija ja Kaisu.

Hiljaisuus laskeutui. Paria vaivautunutta yskäystä lukuunottamatta. Ei mennyt arvonta ihan nappiin joittenkin mielestä. Ensimmäisenä lähtevä trio nousi ja lähti kohti ykköstiitä. Muut jäivät tutkimaan korttejaan tai katselemaan rangen suuntaan, että josko siellä tapahtuisi jotain mielenkiintoista.

– Hyvä swingi tuolla Lipposen Jamilla, kovasti on kehittynyt viime kesästä, vai mitä ootte mieltä, Maija kommentoi.

– Ne on nuo nuoret tuommosia, elastisia ja nopiaoppisia. Laitappa keski-ikäinen kanttura siihen, niin ei tarttis ihmetellä kehitystä, Reija tuumasi, kilisteli jäitään ja otti nautinnollisen siemauksen Aperolista.

– Ei se nyt ihan nuinkaan ole, muistattekko sen, sen... no se yks entinen pesäpalloilijanainen, sehän oppi lyömään kunnolla ja pitkälle heti ekana kesänä, no höh, en muista nimeä. Sittenhän se muuttiki jo muualle, Marja-Terttu tokaisi.

– Se on just se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Kaikki muut, jotka iällisenä aloittaa, ei pääse singeleiksi, ei sitte millään. Pitää olla jotain palloilutaustaa tai muuta urheilulahjakkuutta, Reija sanoi.

– Kyllä se on pieni osa kun edes haaveilee singelistä. Tässäkään porukassa ei ole yhtään. Suurin osa kahden-kolmenkymmenen väliin mahtuu. Pari alle kahdenkymmenen pelaajaa. Eikä se tunnu olevan edes tärkeää, kunhan huiskitaan ja nautitaan lajista, Esteri sanoi.

Seuraavat porukat laittoivat myös vaihteen pykälään ja siirtyivät odottelemaan lähtövuoroaan lähemmäs ykköstiitä. Pöytään jäivät Esteri, Maija ja Kaisu.

– Huomasitteko miten Pirkko-Leenan naama venähti kun joutu Marja-Tertun kanssa samaan lähtöön, Kaisu sanoi ääntään laskien.

– No joo, eihän sen kanssa monikaan jaksa. Siis Marja-Tertun. Koko ajan äänessä. Niinku ois radiokanava päällä taustalla. Ja joka lyönti pitää selostaa muille, että mikä meni vikaan... Mutta ei Pikekään mikään ihannepelikaveri ole, sääntönikkari, monihan ihan pelekää sen kanssa, kun se on joka kerta rankkuja jakamassa, Maija lisäsi.

– Meitä on moneen junaan. Jotenkin tämä laji tuo monista esiin semmoisia ominaispiirteitä, joita ei tiedä edes omistavansa. Minäkään en pidä itteäni muuten mitenkään kilpailuhenkisenä, mutta kun saan lapun rintaan, niin sieltä se nousee pintaan, Esteri sanoi.

– Onneks me sentään ollaan mukavia pelikavereita, otetaas sille, naiset totesivat yhteen ääneen ja huitaisivat viimeiset pisarat huiviinsa ja suunnistivat bägeilleen. 

Vielä vesipullojen täyttö, muutama venyttelyliike ja harjoitusputti. Kenttä kutsui. Ja päivä joka päättyy golfkierrokseen, ei voi olla ihan huono.